3.2.2026
Pärnävaaralla järjestetään jälleen Talvirieha lomaviikon aluksi

Liperin kunta ja Liperin Yrittäjät ry järjestävät talvilomaviikon aloittavana viikonloppuna lauantaina 28. helmikuuta Talviriehan Pärnävaaralla. Mukaan järjestelyihin toivotaan yhdistyksiä, yrityksiä ja muita toimijoita aiempien vuosien tapaan.
3.2.2026
Rääkkylä panostaa yrityksiin ja kulttuuriin – Business Joensuun kanssa sovittiin kolmesta kärkihankkeesta

Rääkkylän kunnan elinvoimalautakunta on kokouksessaan 29. tammikuuta hyväksynyt kunnan ja Business Joensuun välisen toimintasuunnitelman vuodelle 2026. Toimintasuunnitelma laadittiin tammikuussa, ja sen toteutumista arvioidaan puolivuosittain.
3.2.2026
Onko LeipäSavotta lopettanut toimintansa Rääkkylässä?

Vaikuttaa siltä, että leipomo LeipäSavotta Nro 1 on lopettanut toimintansa Rääkkylässä.
2.2.2026
Poliisi tutkii ja pyytää vihjeitä Rääkkylässä syttyneestä omakotitalon palosta

Joensuun poliisi tutkii Rääkkylässä aikaisin sunnuntaiaamuna syttynyttä omakotitalon tulipaloa palonsyyn tutkintana. Omakotitalo tuhoutui palossa täysin.
2.2.2026
Liperi oli viime vuonna Joensuun ohella ainoa Pohjois-Karjalan kunta, jossa asukasluku kasvoi

Tilastokeskuksen tietojen mukaan Liperin asukasluku kasvoi vuonna 2025 yhteensä 74 asukkaalla. Liperi on Joensuun ohella ainoa kunta Pohjois-Karjalassa, jonka asukasluku kasvoi. Joensuussa asukasluku kasvoi 464 asukkaalla. Pohjois-Karjalan asukasluku puolestaan laski 590 asukkaalla.
2.2.2026
Pelaaminen on osa nuorten arkea – avoin keskustelu tukee digitaalista hyvinvointia

Digitaaliset pelit ovat monelle nuorelle keskeinen osa arkea. Tuoreimman pelaajabarometrin mukaan 10–19-vuotiaista 42,2 prosenttia pelaa digitaalisia viihdepelejä päivittäin ja noin 72 prosenttia viikoittain. Tulokset ovat linjassa Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella tehdyn THL:n kouluterveyskyselyn kanssa.
2.2.2026
Rääkkyläläinen Polar Shiitake Oy on asetettu konkurssiin

Siitakesieniä viljellyt Polar Shiitake Oy on asetettu konkurssiin. Yhtiön yrittäjä Markku Leppänen kommentoi Sanomalehti Karjalaiselle, että konkurssi johtuu yrityksen pitkäaikaisesta velkaantumisesta sekä ongelmista tuotannossa.
2.2.2026
Ajanotto petti Viinijärven rallissa – tulokset selvinnevät tämän viikon aikana

Lauantaina 31. tammikuuta ajetun Viinijärven rallin tulokset eivät ole vielä selvillä.
2.2.2026
Rääkkylässä varhaiskasvatusta tarjotaan muuallakin kuin päiväkodilla – myös jatkossa

Rääkkylän kunnan varhaiskasvatuksessa otetaan käyttöön kriteerit maksusitoumuksen ja palvelusetelin myöntämiselle. Muutoksen taustalla on kaksi asiaa: Niemisen ryhmäperhepäivähoidon lakkauttaminen sekä vuodenvaihteessa voimaan astunut lakimuutos.
2.2.2026
Viranomaisposti muuttuu digitaaliseksi – olemmeko valmiit muutokseen?

Tänä vuonna tulee voimaan viranomaispostin digitaalista ensisijaisuutta koskeva lainsäädäntö. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lakimuutoksen jälkeen viranomaisposti toimitetaan ensisijaisesti digitaalisesti kaikille, jotka asioivat sähköisesti.
1.2.2026
Liperin Hiihtoseuran miehet viestissä ja viestin cup-pisteissä seitsemäntenä

Liperin Hiihtoseuran miesten joukkue kiri Suomen Cupin viestipäivänä seitsemänneksi.
1.2.2026
Kaustisen Pallo-Veikot kaatui numeroin 8-1 Naisten Ykkösessä

Ylämyllyn Yllätyksen naisten futsaljoukkue matkasi lauantaina Kaustiselle täydellä 14 pelaajan kokoonpanolla. Sarjajumbo KP-V kaatui kolmella kentällisellä pelaten 8-1.
1.2.2026
Lauantain 15 kilometrillä Jalmari Bergqvist Hiihtoseurasta parhaimmassa vauhdissa – Sunnuntaina vuorossa ovat viestit

Hiihdon Suomen Cupissa Tampereella Liperin Hiihtoseurasta lähti lauantaina ladulle vain neljä hiihtäjää.
1.2.2026
Kaksi ihmistä loukkaantui ja koira kuoli Rääkkylän omakotitalon palossa

Omakotitalo tuhoutui tulipalossa kauttaaltaan Rääkkylän keskustassa sunnuntaina aamulla.
1.2.2026
Satu Suhonen pukee menetyksen musiikiksi – “Halusin kertoa pienen enkelipoikamme tarinan”

Rääkkyläläinen laulaja Satu Suhonen on vastikään julkaissut singlen Pieni enkeli. Kappale on ensimmäinen, joka on kirjoitettu juuri hänelle, ja se syntyi raskaasta, henkilökohtaisesta menetyksestä.
31.1.2026
“Kyllä se kiinnostaa, kun moottorit pärisevät” – Viinijärven ralli sai autourheilun ystävät liikkeelle

Viinijärven taajamassa oli poikkeuksellisen paljon väkeä liikkeellä, kun Itä-Suomen rallisarjan osakilpailu starttasi reitilleen linja-autoasemana tunnetun kiinteistön pihalta.
31.1.2026
Päätös: Rääkkylän kunta rahoittaa Kihaus Folkin 35-vuotisjuhlavuoden hanketta

Rääkkylän kunta osallistuu Kihaus Folk 35 v – juhlavuoden näyttely, viestintä ja tiedonkeruu -hankkeeseen 3750 euron omarahoitusosuudella. Osuus kattaa 15 prosenttia hankkeen kokonaisrahoituksesta.
30.1.2026
Rääkkylän kunnanjohtaja Esko Rautiaisen virkavapaa jatkuu

Rääkkylän kunnanjohtaja Esko Rautiaisen virkavapaa jatkuu.
30.1.2026
Sydäniskuri saatu viimein myös Liperin koululle – Opastekyltit eri puolilla koulukeskusta kertovat tarkemmin sen sijainnin

Liperin koulu on saanut pitkän odotuksen jälkeen oman sydäniskurin.
30.1.2026
Näin Rääkkylän koulun oppilaat pärjäsivät Move!-mittauksissa

Rääkkylän kunnan hyvinvointilautakunta käsitteli kokouksessaan 27. tammikuuta viime vuonna tehtyjen Move!-mittausten tuloksia.
30.1.2026
Rääkkylän kunnalle maksetaan nyt valtionosuuksia selvästi vähemmän kuin viime vuonna – kysyimme, miksi

Kunnille maksettavat valtionosuudet ovat yksi kuntatalouden peruspilareista, ja niiden merkitys on iso – etenkin pienille ja harvaan asutuille kunnille. Valtionosuuksien avulla turvataan osaltaan kuntien lakisääteisten tehtävien, kuten perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen, järjestäminen.
29.1.2026
Kisakatsomossa jännitettiin Portugali-otteluita – ”Oli kiva kuulla, että meitä kannustettiin yhdessä”

Ylämyllyn Yllätyksen futsalisti Pinja Kurki sekä kolme muuta seuran kasvattia keräsivät hienoja kokemuksia Portugalissa U19-maaotteluista. Keskiviikkona pelattu ottelu alkoi varsin historiallisesti, kun avausnelikko koostui kokonaan Yllätyksen futsalkasvateista.
29.1.2026
Rakennuspalo Liperissä – Palo ei ehtinyt levitä rakenteisiin

Pelastuslaitos sai hälytyksen suuresta rakennuspalosta Liperin Lentoasemantielle torstaina noin kello 13.
29.1.2026
Sähkömittareita uusitaan parhaillaan Ylämyllyllä – vanhat mittarit eivät täytä lain ja sähkönjakelun vaatimuksia

PKS Sähkönsiirto vaihtaa kaikille asiakkailleen uudet sähkömittarit Pohjois-Karjalassa ja Koillis-Savossa. Syksyllä 2024 alkanut vaihtourakka on edennyt puoliväliin. Tällä hetkellä 46 500 asiakkaalla on jo uusi sähkömittari. PKS Sähkönsiirron mittarinvaihdot jatkuvat aina alkukesään 2027 saakka.
29.1.2026
Milloin koululaiset ahkeroivat? Rääkkylän kunnan hyvinvointilautakunta päätti perusopetuksen työ- ja loma-ajat

Rääkkylän kunnan hyvinvointilautakunta päätti kokouksessaan 27. tammikuuta perusopetuksen työ- ja loma-ajat lukuvuodelle 2026–2027.
29.1.2026
“Kulttuuri on elämän suola” – uusi kulttuurikoordinaattori aloitti työnsä Liperissä

Mitä kulttuuri on? Reetta-Mari Kellokosken mukaan se on jotain, mikä kuuluu kaikille ja jotain, mikä on läsnä jokaisen arjessa. Kulttuuri on samanaikaisesti arkista ja ainutlaatuista.
28.1.2026
Suomi voitti Portugalin futsalin maaottelussa 3-1 – Ennakkotietojen mukaan Yllätyksen neljä kasvattia avaa keskiviikon ottelussa

Yllätyksen Pinja Kurki ja kolme muuta seuran futsalkasvattia saivat juhlia tiistaina, kun Suomi kukisti Portugalin 3-1 tyttöjen U19-maaottelussa Lissabonissa.
28.1.2026
Pääkirjoitus: Rallin paluu Liperiin ja Viinijärvelle on enemmän kuin urheilua – se on viesti elinvoimasta

Rallin paluu Viinijärvelle yli 30 vuoden tauon jälkeen ei ole vain autourheilun ystävien ilonaihe. Se on vahva muistutus siitä, miten merkittävä rooli tapahtumilla voi olla kunnan näkyvyydelle, yhteisöllisyydelle ja elinvoimalle. Tammikuun lopussa ajettava Itä-Suomen rallisarjan osakilpailu tuo Viinijärven kartalle tavalla, johon harva yksittäinen markkinointikampanja yltää.
28.1.2026
Päätös: Uudet Raamatun käännökset otetaan koekäyttöön Keski-Karjalan seurakunnassa

Keski-Karjalan seurakunnassa, johon Rääkkyläkin kuuluu, otetaan koekäyttöön uudet Raamatun käännökset. Asiasta päätti Keski-Karjalan seurakunnan kirkkoneuvosto kokouksessaan eilen 27. tammikuuta.
28.1.2026
Maakunnan työllisyystilanne on synkkä – Rääkkylässä työttömänä on viidennes työvoimasta

Pohjois-Karjalan työllisyystilanne jatkanut heikentymistään viimeisimmän kuukauden aikana. Tuoreimpien, joulukuun lopun tilannetta kuvaavien tilastojen mukaan maakunnan työttömyysaste on 15,8 prosenttia. Kuukautta aiemmin vastaava luku oli 14,1.
28.1.2026
Rääkkylän katkeamaton ketju: ”Rääkkylässä kyllä pärjää, jos on suhteellisen terve ja omistaa auton”

Rääkkylässä Leena Pietarisen koti on ollut lähes aina. Hän oli vuoden vanha muuttaessaan perheensä kanssa Hyrynsalmelta Kainuusta Rääkkylän kirkonkylälle vuonna 1967 – ja on ollut rääkkyläläinen siitä lähtien.
27.1.2026
Yrittävä Liperi: Opiskelujen ohella yrittäjäksi – Pienkonefiksaus Ylämylly syntyi harrastuksesta

Ylämyllyllä toimii nuori ja reipas 4H-yrittäjä. Opiskelujen ohessa yrittäjänä toimiva Eetu Asikainen, 17, tarjoaa pienkoneiden korjaus- ja huoltopalveluja paikallisille. Pienkonefiksaus Ylämylly sai alkunsa Asikaisen omasta kiinnostuksesta koneiden parissa puuhailuun – ja pienestä kannustuksesta perheeltä.
27.1.2026
Bussilla matkustetaan yhä useammin – Ylämyllyn ja Joensuun välinen linja on yksi vilkkaimmista

Joensuun seudun joukkoliikenteessä tehtiin jälleen vuonna 2025 uusi matkustajaennätys. Vuoden aikana tehtiin kaikkiaan 3 015 976 matkaa.
27.1.2026
Liperiläinen 12-vuotias lentopalloilija Hugo Mutanen kutsuttiin maajoukkueleirille

Liperi Volleyn Hugo Mutanen on valittu lentopallon maajoukkueen katsastusleirille. Vuosina 2012 ja 2013 syntyneille tarkoitettu leiri on järjestetty alkuviikon aikana Kuortaneella.
27.1.2026
Tuleeko Ylämyllylle suunnitellun päiväkodin yhteyteen neuvola? – Asiaa selvitetään parhaillaan

Liperin kunta haluaa sijoittaa äitiys- ja lastenneuvolan Ylämyllylle suunnitellun uuden päiväkodin yhteyteen.
26.1.2026
Jarru-koiran pelastusoperaatio Liperissä tarjosi arvokasta oppia Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselle

Viikon takainen Jarru-koiran pelastusoperaatio Liperissä on Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen mukaan herättänyt runsaasti kiinnostusta ja keskustelua. Tapauksesta on uutisoitu laajasti, ja lisäksi se on koskettanut niin eläinten hyvinvoinnista kuin pelastustoiminnasta kiinnostuneita.
26.1.2026
Rääkkylän Kaupparinne liittyy Rautanet-ketjuun – ”Sopiva askel kehityksessä”

Kaupparinne Oy Rääkkylän Rasivaarasta liittyy Rautanet-ketjuun, Kaupparinne tiedottaa.
26.1.2026
Maakuntaliitto hakee uutta aluekehitysjohtajaa – liperiläinen Juha Kosonen nimettiin koulutus ja kansainvälisyys teemaryhmän puheenjohtajaksi

Pohjois-Karjalan maakuntahallitus päätti käynnistää aluekehitysjohtajan rekrytoinnin. Maakuntahallitus kokoontui 26. tammikuuta.
26.1.2026
Liperiläisten koululaisten tietokoneisiin tulee käyttörajoitus yöajaksi – nuoret vastustivat muutosta

Liperin kunnan hyvinvointilautakunta päätti kokouksessaan viime torstaina asettaa kunnan hankkimiin koululaisten tietokoneisiin käyttörajoituksen yöajalle kello 23–06. Rajoitus tulee voimaan helmikuun alussa.
26.1.2026
Saimaannorpalle talkoiltu pesäpaikkoja pohjoiselle Saimaalle jo kymmenkunta – Pienillä siirroilla löydetty kohdat, joissa riittävästi vettä

Saimaanorpan pesinnälle tarjoillaan Liperin ja Rääkkylän välisillä vesillä kohtalaisen hyvät mahdollisuudet, kun talkoolaiset urakoivat apukinoksia.








